26.2.11

Lauantaiaamu koirapuistossa








Pakkanen on hellittänyt, joten tänään olemme voineet ulkoilla molempien haukkujen kanssa. Heti aamusta olimme koirapuistossa. Päivällä kävimme Vermossa kävelyllä ja uudestaan koirapuistossa, jossa Nuppu tapasi lisää Nikan koirakavereita. Nuppu kiinnosti niin koiria kuin niiden omistajiakin. Nuppua ihasteltiin ja se nuuhki uteliaana uusia haukkuystäviään.

23.2.11

Today's cat and bunny pic




see more Lolcats and funny pictures

Haukkujen arkea

Nuppuliini on ollut meillä pian viikon. Tänään kävimme taas ulkoilemassa töiden jälkeen, kun vielä oli siedettävä pakkanen. Nuppu kävelee hienosti hihnassa ja koirapuistossa se nuuhki uusia kavereita.

Nuppu on ollut tähän asti oikein kiltti koira. Se syö ruokansa parissa sekunnissa ja mikä tahansa kelpaa. Olisi hyvä saada se syömään vähän hitaammin.



20.2.11

Aurinkoa ja lunta

Kävimme viikko sitten jäällä kävelemässä. Sain vasta tänään kuvat koneelle, joten tässä helsinkiläistä talvimaisemaa ihasteltavaksi.




Tänään olimme Nupun kanssa ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Puistoon tuli yksi vieras koira. Ystävällinen, mutta isokokoinen musta sekarotuinen uros. Se antoi Nupulle pusuja ja leikki Nikan kanssa. Oli vielä hieman liian kylmää Nupulle ja se halusikin syliin lämmittelemään tassujaan. Toivottavasti pian alkaa lämmetä, että päästään kunnolla harjoittelemaan hihnassa kävelyä ja ulos pissimistä.

19.2.11

Nupun ensimmäinen päivä kotona




Nupulla on tänään ollut kiireinen päivä. Hän kävi jo eläinkaupassa ostoksilla. Nupun ensimmäisen ostosretken satoa olivat vaaleansininen fleecepuku, luita, herkkuja, kissanruokaa ja pehmolelu. Kaupassa olo ja puvun sovittaminen vähän jännittivät.

Illalla Nuppu kävi moikkaamassa Kisua ja äitiä. Äiti oli aivan ihastuksissaan, Kisu ei niinkään. Sekä Nika että Nuppu saivat vähän herkkuja ja uudessa paikassa oli paljon mielenkiintoisia hajuja.

Kotona sanomalehdelle pissiminen ja kakkiminen onnistuvat jo hienosti. Ulkona on liian kylmä tarpeiden tekoon. Ulkona oleminen menee kylmyyttä jännittäessä, eikä kävelystä tai mistään muustakaan tule oikein mitään. Uusi fleece on myös hieman outo.

Tässä on Nuppu (Sneska)



Kävimme eilen hakemassa pikkuisen kotiin. Kuukauden odotus palkittiin. Meidän piti saada koira jo 4.2. mutta koska tarhanjohtaja laittoi väärän koiran matkaa, jouduimme odottamaan haukkua pari viikkoa kauempaan.

Lähdimme eilen matkaan illalla kuuden jälkeen. Matka Hämeenkoskelle kesti puolitoista tuntia. Osalla teistä ei ollut ollenkaan katuvaloja ja auton lämpömittari näytti alimmillaan -30 °C. Auto oli täynnä vanhoja vaatteita, huopia, koiran luita, leluja, kissan leluja ja herkkuja jne.. Kaikki Viipurin tarhalle vietäväksi.

Yhteensä koiria tuli eilisellä kyydillä kuusi ja me olimme viimeisten joukossa paikalla hakemassa meidän vaavia. Se ei ollut moksiskaan pitkästä automatkasta. Nakersi olohuoneessa luuta, ei pelännyt ketään, eikä haukkunut. Paikalla oli myös tarhanjohtaja ja eläinlääkäri Pietarista. He tiesivät myös Nikan. Eläinlääkäri oli tuonut Nikan Suomen rajalle ja he olivat katsoneet netistä Nikan kuvia ja lukeneet kuulumisia.

Myös Hilda koira oli siellä eli koira, joka tuli Nupun tilalla 4.2 Suomeen. Hilda odottelee edelleen omaa kotia. Se on erittäin suloinen koira, mutta kovin arka. Se pelkää erityisesti miehiä. Aika samanlaiselta se vaikutti kuin Nika silloin, kun se tuli meille. Samanlainen arkaparka.

Nuppu on utelias ja rohkea koira. Se haluaa kovasti leikkiä. Nika on mustasukkainen, eikä voi vielä sietää Nuppua. Kun ne eilen kohtasivat ulkona ensimmäistä kertaa oli Nika innoissaan, mutta nähdessään, että pentu tuleekin meille into laantui. Nika on selvästi loukkaantunut meille.

Nuppu tulee varmasti tekemään tuhojaan täällä, sillä se yrittää nytkin koko ajan järsiä istuintyynyjä. Pisu tulee vähän väliä, mutta kaksi viimeistä on tullut sanomalehdelle.

Ulkona on Nupulle liian kylmä. Olimme eilen hetken ulkona ja se vaan tärisi ja nosteli tassujaan. Pikkuisen karva on vielä niin ohut. Se on myös aika laiha ja karvasta näkee, että se ei ole saanut mitään maailman laadukkainta ruokaa. Nupulla on erittäin hyvä ruokahalu ja se syö astiansa tyhjäksi hetkessä.

Nuppu tuli meille Elämä Koirille ry:n kautta.

17.2.11

Today's beaver (Castor canadensis) pic



see more Lolcats and funny pictures

Perjantai ja uusi perheenjäsen

Huomista olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa.

Jos kaikki menee putkeen, eivätkä tarhalla mokaa, meidän pitäisi huomenna saada neljä karvaista tassua lisää tähän perheeseen.

Saa nähdä minkälainen älämölö siitä nousee vanhempien keskuudessa. Samanlaisia kommentteja en halua kuulla, kuin Nikan meille tullessa.

Ikävää, että pitää olla näin kylmä. Lauantai aamuna on epäinhimillisen kylmä.