14.6.07

Toinen päivä Phuketissa

Olen taas hereillä ennen muita. Heräsin 7.15, vaikka eilen valvottiin puoli yhteen. Täällä ei malta nukkua, ettei päivä mene hukkaan. Univelka taitaa olla aika hyvin kuitattu, sillä eilen illalla en ollut enää samalla tavalla väsynyt.

Kaisalla on ollut vaikeuksia nukahtaa iltaisin. Hän on kuunnellut tropiikin ääniä ja ihmetellyt "merkillisiä valoilmiöitä" eli salamoita. Täällä ukkostaa lähes joka yö, mutta aina ei kuulu mitään ääntä, vaan pelkät salamat välähtelevät meren yllä.

Eilen illalla oli kuitenkin kova ukkonen, joka oli suht lähellä. Koko illan salamoi taukoamatta ja myös jyrinä kuului. Aivan päälle se ei sentään tullut ja onneksi niin, sillä ukkoset täällä ovat todella kovia.

Eilinen päivä alkoi taas aamiaisella parvekkeella. Sen jälkeen ajoimme Nai Harn Beachille, joka on Christianin suosikkiranta. Ville ja Chris vuokrasivat body boardit ja "surffasivat" niillä. Minä ja Kaisa kokeilimme niitä myös ja pääsin kerran sillä aallon mukana ihan rantaan asti. Eilen oli aika isoja aaltoja.

Rannalta tulimme taas kämpille virkistäytymään ja sitten ajoimme Patong Beachille, joka on Phuketin varsinainen turistiranta. Me emme erityisesti pidä Christianin kanssa Patong Beachista, sillä siellä on niin älyttömästi turisteja ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Kauppiaat yrittävät agressiivisesti myydä kaikkea, joten siellä menee nopeasti hermot.

Ostin sieltä kuitenkin itselleni kaksi mekkoa, jotka molemmat olivat todella kauniita. Toista pidin sitten illallisella.

Kun tulimme Patong Beachilta virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteet illallista varten oli varageneraattori mennyt päälle ja sähköt poissa koko asunnosta. Sähkö menevät täällä ainakin vähintään kerran lomassa. Kynttilän valossa yritimme sitten Kaisan kanssa hieman ehostautua. Lähtiessämme Patongille satoi todella kovaa lähes koko matkan, samoin myös lähtiessämme illallisella alkoi sataa kovaa. Sade kuitenkin loppui kun pääsimme Mom Tri's Villa Royalelle.

Söimme upean illallisen meren ääressä. Palvelua oli erinomaista, kuten 5 tähden hotellin ravintolassa pitääkin olla. Saimme Kaisan kanssa ruusut illallisen jälkeen.
Syötyämme kävimme vielä ostamassa muutaman tyynynpäällisen. Ostin meidän makkariin 4 uutta tyynyliinaa, sillä haluamme hieman uudistaa makuuhuoneen ilmettä.

Kotona vielä nautimme virvokkeita parvekkeella ja katselimme lähestyvää ukkosta.

Näkymä parvekkeelta eilen aamulla.



Aamiainen



Näkymä keittiöstä meidän makkariin



Lähdössä rannalle



Siellä se Jeeppi jo odottelee



Myrskyn ratsastajat



Minä rannalla



Beach babe



Poseeraus uudessa iltapuvussa



Mom Tri's



Täällä söimme juhlaillallista Kaisan ja ville 3-vuotispäivän kunniaksi



Pusu



Drinksut parvekkeella



Kaikki kuvat nähtävissä mun Flickrissä

13.6.07

Onnea Kaisa ja Ville!


Paljon onnea 3-vuotispäivän johdosta.

Saavuimme Phukettiin

Eilen saavuimme tänne Phukettiin klo 11.15 (7.15 Suomen aikaa). Heräsimme jo klo 3, koska ei nukuttanut, joten univelkaa oli edelleen aika runsaasti.

Suuntasimme heti Kata Beachille Kaisan ja Ville kanssa, jotka ekaa kertaa menivät rannalle ja mereen uimaan. Oli ihanaa vain kellua lämpimässä vedessä ja nauttia auringosta. Uskomatonta, että ollaan taas täällä ihanassa Thaimaassa ja upeassa Aspasiassa. Tuntuu, ettei oltaisi oltu täältä ollenkaan poissa, aika menee niin nopeasti..

Rannalta tultiin kotiin virkistäytymään ja sitten mentiin syömään ja vuokrattiin Jeeppi. Kävimme varaamassa pöydän Mom Tri's Villa Royalesta ja saimme myös nähdä yhden upean huoneen. Mom Tri's on upealla paikalla aivan meren rannalla ja siellä on tänään tarkoitus syödä illallista ja juhlia Kaisan ja Ville 3-vuotispäviää.

Tämän jälkeen suuntasimme Central Festivaliin, suureen tavarataloon. Olin valitettavasti niin väsynyt että yritin vain kaikin voimin pysyä hereillä. En siis saanut ostettua mitään (vielä).

Kun tulimme takaisin joimme oluet parvekkeella ja sen jälkeen iski Nukkumatti. Nyt olen ensimmäisenä hereillä. Kaikki muut nukkuvat vielä ja kello on nyt 9.00.

Hieman vaikeuttaa Blogin kirjoittamista, että kaikki teksti on nyt Thai-kielellä. Täytyy yrittää muistella mitä missäkin lukee tai mistä voisin vaihtaa kielen.

Eilen Kata Beachilla





Keskustelua olohuoneessa aiheesta: Missä syömme päivällistä tänään?



Lähdössä



Mom Tri's Villa Royale



Mom Tri's



Mom Tri's



Mom Tri's



Mom Tri's



Täällä syömme tänä iltana klo 19.30.



Jeepin kyydissä



Syömässä jätskiannoksia Svensen's jäätelöbaarissa





Ruokaostokset



Kaikki kuvat löytyvät Flickrista

11.6.07

Hong Kong we love you!

Pitkä päivä takana. Tutustuimme Hong Kongin Kowloon osaan nyt illalla. Mielettömästi ihania kauppoja täynnä halpoja vaatteita ja ties mitä. Olimme kuitenkin suhteellisen väsyneitä, joten syvempi tutustuminen jää paluumatkalle, kun aikaa on enemmän.

Löysin tänään kuitenkin kaksi paitaa. Ne olivat todella halpoja, mutta superihania. Christian osti neljä paitaa. Löysin myös hassun kissalehden.

Kävimme myös tutustumassa Star Crossed Tattoo nimiseen tatuointi studioon, jota pyörittää brittipariskunta. Törmäsin tähän liikkeeseen MySpacessa. Heillä on kaksi aivan superihanaa pikkukoiraa, jotka olivat koko ajan meidän sylissämme.

Söimme tänään indonesialaisessa ravintolassa. Ruoka oli erinomaista.





Star Crossed Tattoo



Ihana hauva



Maisemaa



Hong Kongilainen kissalehti



Ostamani paidat





Nyt alkaa sänky kutsua. Kello on täällä kylläkin vasta vaille puoli yhdeksän, mutta huomenna on tosi aikainen herätys ja univelkaa on kertynyt runsaasti.

Huomenna suuntaamme Phukettiin, jossa Kaisa ja Ville jo meitä odottavat.

Nyt otan virkistävän suihkun ja nautin iltapalaksi valmissushia.

Good morning Hong Kong!

Saavuimme Hong Kongiin tänä aamulla klo 7.40 (2.40 Suomen aikaa). Emme nukkuneet lähes ollenkaan koko lennon aikana. Samalla rivillä istui pari suomalaista, jotka ryyppäsivät koko lennon ja keskustelivat kovaan ääneen omasta mielestään mielenkiintoisista aiheista.
Noin kolme tuntia ennen laskeutumista molemmat lopulta sammuivat. Ihme, että heille ylipäätään tarjoiltiin niin paljon juotavaa.

Kaikki kolme elokuvaa, jotka koneessa näytettiin olivat taas yllättäen surkeimpia elokuvia mitä tällä planeetalla ollaan ikinä tehty. Onneksi olin ottanut kirjan mukaan ja sitä luinkin koko matkan.

Aamiaisena oli taas yllätys yllätys Finnairin nakkeja, eikä illallinenkaan mikään mahtava ollut! Ruoka oli siis taas kerran pahaa.

Pääsimme hetki sitten hotelliin ja huoneeseenkin jo, vaikka check in aika normaalisti on vasta klo 14. Kävimme myös syömässä aamiaisen ja pian on tarkoitus ottaa pienet nokoset. Tällä hetkellä olo on aika kummallinen useamman liian vähälle unelle jääneen yön takia.

Katsastimme jo hotellin uima-altaan, lähinnä upean näköalan takia. Uima-allas on hotellin katolla kerroksessa 32. Meidän huoneemme on kerroksessa 26. Tämä on kieltämättä ihan mukavan näköinen ja kokoinen huone. Kylpyhuonekin on iso ja se on varustettu, sekä suihkukaapilla, että ammeella.

Ensi vaikutelma Hong Kongista on, että täällä näyttää aika paljon Singaporelta, mutta Hong Kong on vielä tiiviimpään rakennettu ja paljon nuhruisempi ja kuluneempi.

Airport Express juna, jolla tulimme osan matkaa oli erittäin moderni ja hieno. Matka taittui nopeasti.
Lopun matkaa tulimme taxilla ja liikenne oli paikoin melkoisen ruuhkaantunutta. Kuljettajan oli aluksi hankala ymmärtää hotellin nimeä, mutta pääsimme kuitenkin perille. Monet taxikuskit eivät ymmärrä välttämättä englantia ja heille pitäisi päämäärän olla kirjoitettu kiinaksi.

Lähdössä Helsingistä..


ja vielä pirteinä


Hong Kongin lentokentällä


Hotellihuoneemme Hong Kongissa. Metropark Hotel Causeway Bay




Näkymä ikkunasta




Nyt täytyy vähän levätä ja sitten lähdemme tutkimaan paikkoja. Huomenna on aikainen herätys. Koneemme Phukettiin lähtee jo 8.50 ja herätys lienee 5.30.
Phuketissa luvassa totaalista rentoutumista rannalla ja altaalla.

Tässä vielä video kuvaa Hong Kongista kuvattuna Airport Express junasta.



Ps. Tämä on muuten blogini 400 postaus.

8.6.07

Holiday!



Holiday Celebrate
Holiday Celebrate

If we took a holiday
Took some time to celebrate
Just one day out of lifeIt would be, it would be so nice



Everybody spread the word
We're gonna have a celebration
All across the world
In every nation
It's time for the good times
Forget about the bad times, oh yeah
One day to come together
To release the pressure
We need a holiday



You can turn this world around
And bring back all of those happy days
Put your troubles down
It's time to celebrate
Let love shine
And we will find
A way to come together
And make things better
We need a holiday

Holiday Celebrate
Holiday Celebrate

Holiday Celebrate
Holiday Celebrate

Holiday, Celebration
Come together in every nation



Madonna - Holiday

7.6.07

The address book


My stupid address book is gone missing. I have searched for it half of the evening and I can't find it anywhere. The thing that most pisses me off is that every single address is in that book. I have many times thought that I should save those addresses on my hard drive so I wouldn't have to search for the stupid book every time I need those.

At the moment I have no addresses but I intend to find some from the internet and will write those down and take them with me so I can write cards to all my dear friends.

6.6.07

Nokia N76 - Björn Weckström special edition

Chris has designed the UI theme for this special edition of Nokia N76.



Nokia works with Björn Weckström to dress up the already stylish Nokia N76
June 05, 2007


New hand-crafted device jewelry will be available at the Helsinki Flagship store

Helsinki - Nokia today announced that they are working with noted Finnish artist Björn Weckström to offer a customized, limited edition Nokia N76 multimedia computer available only at the Helsinki Nokia Flagship store.

Inspired by natural forms made when the wind, together with the high tide broke up the ice along the Finnish sea shore; the miniature sculpture relief, hand-crafted by leading Finnish art jewelry house Lapponia Jewelry is permanently attached to the back of the Nokia N76. Other pieces will be sold as handset jewelry and can be attached to devices already purchased. The N76 Signature Edition by Björn Weckström has a special user interface inspired by his art.

"Working with the physical limitations of the Nokia N76 made the work both inspiring and challenging." said Mr. Weckström, adding "In my opinion it is fantastic that Nokia is the first handset manufacturer combining visual arts into an industrial design object."

"The ways that Mr. Weckström was able to add to the already outstanding design of the product says a lot of his talent." said Anssi Vanjoki, executive vice-president and general manager, Multimedia, Nokia. He continued, "We are delighted that we were able to collaborate with one of Finland's most treasured artists on this project, and we are even more thrilled that we are able to display some of the more prominent pieces from Mr. Weckström's collection that have not been displayed in 25 years in our Helsinki Flagship store. " Source Nokia

Björn Weckström designed for example the necklace which princess Leia wears in the final scene of the Star Wars. The necklace is called "Planetaariset Laaksot" which means "Planetary Valleys" and was made by Lapponia Jewelry. When Lucasfilm purchased the necklace the designer wasn't told what the film was about and was surprised to see his necklace worn by Carrie Fisher in a movie, which later became a cult.

The same necklace was also worn by Jaana Pelkonen at the Eurovison Song Contest 2007 in Helsinki in the beginning of May.





More about Björn Weckström

http://www.bjornweckstrom.com/

Paljon onnea juhlakalu Niko!



Aurinkoista syntymäpäivää toivovat E ja C

4.6.07

Flunssassa


Olen maannut koko päivän sängyssä välillä nukkuen, lukien tai netissä surffaten. Päätä on särkenyt koko päivän ja kuumettakin on ollut hieman. Nenäliinoja on jo kulunut yksi paketti. Toivottavasti olo alkaa huomenna olemaan hieman parempi.

Sairaslomalla olen vielä keskiviikon ja perjantaina alkaakin jo sitten loma.

2.6.07

Flunssa tulossa?


Olen aamusta asti kärsinyt kipeästä kurkusta. Iltaa kohti se on vain pahentunut.
Minulla on käsittämättömän huono tuuri, jos nyt saan flunssan. Koko kevät-talvi meni sairastamatta mitään, vaikka tuli syötyä ja nukuttua huonosti, sekä kärsittyä stressistä ja vaikka ympärillä kaikilla tuntui olevan jonkin sortin flunssa.
Nyt kun sitten helteet alkavat ja kesä on kauneimmillaan ja lomatkin alkamassa, minulle on iskemässä flunssa.

Olen yrittänyt lääkitä itseäni jakinmaito teellä, c-vitamiinilla ja levolla. En todellakaan halua tulla kipeäksi nyt. Flunssaisena lentäminen on yhtä tuskaa, enkä halua aloittaa lomaani sairastamalla.

Tarvitsen nyt lisää teetä ja sympatiaa.

1.6.07

Äidille saunomaan



Kohta lähden äidille juomaan viiniä ja saunomaan. Käyn samalla hakemassa matkalaukun. Christian on äitinsä seuralaisena eräissä juhlissa nyt heti alkuillasta.

Huomenna yläkerran naapurimme valmistuu kokiksi ja juhlii valmistujaisia puutarhassa. Tiedossa on ilmeisesti isot juhlat pöytien ja tuolien lukumäärästä päätellen.

Me menemme lauantaina myös syömään Sirpan ja äidin kanssa, joten taas ohjelmaa riittää.

Nyt ruokin kissat ja sitten lähden...