more cat pictures
26.5.08
25.5.08
Mummin luona vieraisilla
Viikonloppu on mennyt nopeasti. Tänään kävimme mummin luona. Söimme ulkona maittavan päivällisen, jonka jälkeen kävelimme Kirkolle ja hautausmaalle. Lohjan kirkko on todella kaunis ja samoin myös hautausmaa. Tunnelmaa luovat suuret puut ja vanhat hautakivet. Kävimme isän ja papan haudalla. Nautimme lämpimästä päivästä ja kauniista kukista.

Kotona tein vähän puutarhatöitä. Kylvin porkkanaa, rucolaa ja tilliä kasvimaalle. Loput siemenet mm. herneet ja kurkut laitan ensi viikolla. Sisällä kasvavat taimet olisi myös kiva laittaa ulos vähitellen, sillä ne ovat kasvaneet ja vievät kaiken pöytätilan.

23.5.08
21.5.08
H&M re-opening
Rankan, kiireisen ja hermoille käyvän työpäivän jälkeen vietin pari tuntia Petronellan kanssa Kämpin H&M:n uudelleen avaijaisissa. Saimme heti sisälle tultua kuoharit käteen ja pyörimme tutkailemassa rieputarjontaa. Söimme suklaamansikoita, jotka olivat herkullisia ja joimme pari drinksua. Mukaan lähdi muutama vaate ja hiuspantoja, korvikset, sekä leggingsit. Kaikki tuotteet olivat -20%. Lähtiessämme saimme mukaan pienet goodie bagit.
Nyt väsyttää tosi paljon. Huomenna taas yksi älytön päivä edessä. Onneksi pian on kesäloma ja elokuun jälkeen loppuu vuodeksi oravanpyörässä juokseminen.

19.5.08
18.5.08
Uusi laukku ja uudet kujeet
Nukuin tänään taas myöhään, kuten lauantainakin. Olimme eilen Möttösillä puoli yhteen asti yöllä syömässä ja saunomassa. Oli oikein mukava ilta.
Äiti tuli tänä aamuna yllättäen käymään ja pyysi lähtemään Helsinki Fashion House tapahtumaan, jossa oli tarjolla merkkivaatteita halvoilla hinnoilla. Lähdimme sinne heti aamiaisen jälkeen ja reissusta tuli erittäin kannattava. En ostanut paljoa, mutta sitäkin tarpeellisempia juttuja ja rahaa säästyi. Löysin tällaisen kesälaukun 10 eurolla.

Sekä boleron mekkoon, joka roikkuu tällä hetkellä kaapissani. Bolero maksoi 30 euroa ja oikea hinta kaupassa olisi ollut 128. Bolero sopii upeasti mekkoon, joten tämän kesän tärkein asu on täydellinen. Mekosta ja kaikesta siihen liittyvästä myöhemmin lisää.
Tällä hetkellä on sen verran löysä olo, eikä huvittaisi tehdä yhtään mitään. Pitänee kuitenkin yrittää vähän kuntoilla. Joko joogata tai pyöräillä.

16.5.08
Perjantai!
Taas yksi viikko ohi. Vuoden paras aika on alkanut. Opinnot ovat tältä erää takana. Upeana päätöksenä Aasia politiikan tentistä tuli 4. Yhtä sun toista on tällä viikolla tapahtunut. Täytyy nyt miettiä, että kerronko mitä. Ennemmin tai myöhemmin se kyllä tulee paljastumaan. Mukavat ajat ovat menossa sen verran voin kertoa.
Huomenna illalla olemme menossa Möttösille saunomaan. Päivällä on luvassa vähän keskustassa kiertelyä.
Eipä tässä oikein muuta kerrottavaa nyt tällä erää ole.

15.5.08
13.5.08
11.5.08
10.5.08
Kasvihuoneilmiö
Tänään on ollut todella aurinkoinen ja lämmin päivä. Heti herätessäni paistoi aurinko ihanasti keittiöön, jossa istuttamani kukat nauttivat valosta.
Söimme aamiaisen pihalla ja lähdimme ajamaan Turun suuntaan Kasvihuoneilmiöön. Kasvihuoneilmiö myy kaikenlaista tavaraa korteista, astioihin ja huonekaluista kirjoihin, käytettyjä ja uusia. Kävin siellä ensimmäistä kertaa, mutta tulen varmasti menemään uudestaan. Todella hauska paikka.

Kasvihuoneilmiöstä ostimme äitienpäivälahjoja, sekä pari pikku juttua kotiin.
Illalla tein vähän puutarhatöitä jonka jälkeen grillasimme ja nautimme lämpimästä illasta.
Tässä meidän puutarhan kevätkukkia.

Subscribe to:
Posts (Atom)