29.12.13

Terveisiä laamafarmilta!

Tulin perjantaina uuden vuoden viettoon Saksaan. Eilen näin pitkästä aikaa vilauksen auringostakin. Kävimme kävelyllä ja poikkesimme moikkaamassa paikallisia laamoja. :)




3.5.13

Kevät on täällä

Sen myötä olen aloittanut taas juoksemisen ja jo vuoden vaihteessa kunnolla alkanut salitreeni on jatkunut. Pari viikkoa sitten aloitin terveellisen ja säännöllisen syömisen ja salilla olen treenannut neljästi viikossa. Myös veden juontiin olen kiinnittänyt huomiota. Neljä litraa pitäisi juoda päivän aikana.

Tällä hetkellä en syö lainkaan sokeria, vaaleaa leipää tai mitään epäterveellistä. Myöskään alkoholia en juo. Kaksi ekaa viikkoa on mennyt hyvin. Suurempia mielitekoja ei ole ollut.

Ekat pari päivää olin tosi väsynyt ja päätä särki. Aineenvaihdunta lähti kunnolla käyntiin ja siitä ilmeisesti oireet. Paino putosi ekalla viikolla 3 kiloa, vaikka laihtuminen ei todellakaan ole tarkoitus. Tosin mun paino vaihtelee muutenkin parilla kilolla jatkuvasti. Vaakaahan ei pidä tuijottaa, vaan peilikuvaa. Tarkoitus on kasvattaa lihaksia. Saa nähdä miltä näytän, kun 8 viikkoa on mennyt.

Ikävä kyllä sairastuin nuhaan kunnolla vappupäivänä. Kurkku oli kipeä jo aattona, muuta kävin silti treenaamassa. Onneksi kuumetta ei ole ollut. Olen lepäillyt viimeiset kolme päivää siinä toivossa, että pääsen kohta taas treenaamaan.