20.5.09

Ihanaa vapaapäivä!


Aivan superihanaa, että huomenna on vapaa ja viikko lähenee loppuaan. Tämä viikko oli taas erittäin kiireinen. Kolmena iltana peräkkäin olin tenteissä. Jos kaikki menevät läpi olivat ne opintojeni viimeiset. Tänään olin heti aamusta Finpron järjestämässä Yritysvastuu tilaisuudessa, joka kesti kahteen asti. Sieltä suunnistin töihin ja töistä suoraan ympäristötalouden tenttiin. Huomenna aion rentoutua ja tehdä puutarhahommia. On muutama orvokki ja pieni omenapuu, jotka pitää istuttaa. Kasvimaata pitää vähän kitkeä, mutta vielä en uskalla istuttaa sinne mitään.

Olohuone on valmis tapetoinnin ja sisustuksen osalta. Saatan laittaa kuvia tänne, kunhan jaksan tarttua kameraan. Viime viikonloppuna meillä oli käytössä City Car Clubin auto ensimmäistä kertaa. Liityimme CCC:n reilu viikko sitten. Olimme hautoneet ajatusta jo jonkin aikaa ja kun pääsimme eroon vanhasta autosta oli liittyminen ajankohtaista. Saimme auton ilmaiseksi 24 tunniksi käyttöön ja tietysti hyödymme edun viimeisen päälle. Olimme lauantaina eläinlääkärissä kaikkien kolmen mirrin kanssa. Ne saivat rokotukset. Sen jälkeen hankimme kaikki tarvittavat tekstiilit ja kalusteet olohuoneeseen. Makkariin tuli uusi päiväpeitto, josta olen jo pitkään haaveillut. Pihalle ostimme kukkia ja kukkapenkkiin reunusta, sekä sen omenapuun. Kunnollista pihapöytää meillä ei ole vieläkään, koska viime kesänä joku pelle pölli pöytämme.

Nyt luvassa rentoutumista.

9.5.09

Marenkikakku äidille


Huomenna meille on tulossa äitienpäivävieraita. Ostin tänään kakkuja varten hedelmiä ja marjoja. Olen tekemässä kaksi kakkua, koska äiti ei voi syödä mitään missä on gluteiinia. Hänelle olen tekemässä marenkikakun ja muille tavallisen mansikkakermakakun, tuoreista mansikoista. Lahjaksi ostin pientä kivaa Arabian tehtaanmyymälästä eli Iittalan outletista.

Tätä reseptiä ajattelin kokeilla huomenna:

6 kpl kananmunan valkuaista
2 tl sitruunan mehua
3 dl sokeria
0,3 rkl Maizena maissitärkkelystä

Täytteeksi laitan vatkaantuvaa vaniljakastiketta, mansikoita, rypäleitä ja kiwiä.

Ohje:

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu joukkoon vatkauksen aikana. Sekoita sokeri ja maissitärkkelys varovasti valkuaisvaahdon joukkoon. Levitä valkuaisvaahto pellille leivinpaperin päälle ympyrän muotoon (halkaisija noin 26 cm) siten, että keskelle jää syvennys. Paista marenkipohjaa 100 °C:n lämpötilassa uuninluukku raollaan noin 1,5 tuntia. Jäähdytä. Vatkaa vaniljakstike vaahdoksi. Aseta kakkuun täytteeksi vuorotellen kiwejä, mansikoita ja vaniljavaahtoa.

A Weekend full of action

This week has been a busy week for me and the weekend is not much different. On Monday I started my internship by Iittala. Everything there is new for me, so this week has been a bit stressful, but not in a bad way. I'm also still having evening lessons, so on Monday and Tuesday I had very long days and yesterday I was so tired that my eyes hurt.

We also had our wallpapering project in our living room and a tree project in our garden. Two big trees were cut down. The living room is now almost finished, but with the trees we couldn't do anything because it has been raining all the and the man didn't come today to cut the rest of the trees.

Here are some photos from our living room and from our garden.





6.5.09

Kellon ympäri


Käyn tällä hetkellä ylikierroksilla ja olen tajuttoman väsynyt. Viikko alkoi ympäripyöreillä päivillä. Ensimmäisenä työpäivänä olin sovitusti klo 9 paikalla ja kaikki sujui hienosti. Kaikki oli hoidettu valmiiksi ja minulle esiteltiin paljon ihmisiä, paikkoja jne. Perehdyttäminen on ollut mallikasta ja tällä hetkellä kaikki vaikuttaa hyvältä. Informaatio kulkee ja asiat sujuvat.
Töiden jälkeen menin suoraan kouluun ja olin siellä puoli yhdeksään. Ilalla olin ihan naatti.

Eilen heräsin kuudelta ja olin töissä puoli yhdeksältä. Matkassa menee melkein tunti aikaa, kun kuljen bussilla ja ratikalla. Se lienee nopein tapa. Toisena työpäivänä aloin jo tekemään muistiinpanoja, materiaaliin tutustumisen aloitin heti maanantaina. Töiden jälkeen menin taas suoraan kouluun ja kotona olin vasta yhdeksän jälkeen. Olin ihan älyttömän väsynyt.

Tänään olin taas puoli yhdeksältä töissä. Tein ahkerasti muistiinpanoja, mutta loppupäivästä aloin olla niin väsynyt, ettei aivot oikein toimineet kunnolla ja huomasin välillä vaan tuijottavani näyttöä. Tänään sain puhelimen ja liittymän. Sovimme, että menen tehtaan myymälään auttamaan perjantaina. Tapana on, että jokainen käy kaksi kertaa vuodessa auttamassa valitsemassaan myymälässä. Niin tuotteet tulevat tutuksi jne. Sovimme myös, että osallistun huomenna esimiesten koulutustilaisuuteen, jonka aiheena on code of conduct.

Huomenna onkin luvassa kiireinen päivä, sillä koulutuksen jälkeen lähden kouluun palaveeraamaan opinnäytetyöstä pariksi tunniksi. Opinnäytteeni aihe on hyväksytty ja sen olisi tarkoitus asetetun aikataulun mukaan olla valmiina joulukuussa. Saa nyt nähdä mitä huomenna sovimme. Opinnäytepalaverin jälkeen menen pankkiin hoitamaan pakollisen asian ja sen jälkeen olisi tarkoitus mennä käymään kotona, mutta saa nyt nähdä. Luulen, etten jaksa juosta edestakaisin, sillä klo 18 on treffit.

Tuli yhdelle päivälle vähän liikaa tapaamisia ja ohjelmaa, sillä olen tälläkin hetkellä tajuntani äärilaidalla väsymyksen takia. Tämä helpottanee, kun opetus loppuu toukokuun puolen välin jälkeen. Sitä ennen pitäisi lukea muutamaan tenttiin yms.

Christian on myös saanut täällä kotona jotain aikaiseksi. Hän myi auton romumme ja sai siitä vähän tuohta. Hän haki myös tilaamamme tapetit ja on jo maalannut seinän valmiiksi. Huomenna he kai tapetoivat olkkarin isänsä kanssa. Kuvia luvassa myöhemmin.