29.8.10

Tuparit

Eilisten tupareiden kuvasatoa.

Aika vähille ja valokuvat, eikä kuvissa näy kuin pieni osa vieraista. Aamuyön "agenttiseikkailu" jäi kuvaamatta ja ehkä parempi niin.













26.8.10

Busy as a bee


Tämä viikko on taas mennyt ohi silmän räpäyksessä, kuten kaikki nämä neljä viikkoa loman jälkeen. Töissä on paljon tekemistä ja olen superkiireinen.

Ensi viikolla on myös paljon tekemistä muutenkin kuin töissä. Saamme vieraita Saksasta perjantaina ja äidin 65-v. syntymäpäiväjuhlat ovat lauantaina. Ennen juhlia meidän on tarkoitus viedä Uta ja Nadine Porvooseen. Sunnuntaina olemme puolestamme menossa Tallinnaan heidän kanssaan.

Olen tässä myös miettinyt ilmoittautumista avoimen ympäristötieteen perusopintoihin. Opinnot ovat lähes välttämättömiä työn takia, mutta kyllä ne muutenkin kiinnostavat.

Nikalla on taas ollut terveysongelmia. Olimme sen kanssa Viikissä pari viikkoa sitten kuumeen ja ripulin takia. Sille varattiin aika jatkotutkimuksiin, joissa se oli tänään koko päivän.

Sisätautiosastolla se tutkittiin kunnolla. Epäiltiin, että syy on haiman vajaatoiminnassa ja siitä johtuvista sivuoireista. Lääkäri päätti tutkimusten aikana tehdä Nikalle ultraäänitutkimuksen, koska se aristi vatsaansa. Onneksi se tehtiin, sillä sen vasemman munuaisen kohdalla on massamainen muutos. Lääkäri epäilee, että muutos on paise tai joku muu reaktio munasarjan ligatointikohdassa. Eli toisin sanoen seurausta steriloinnista, joka sille tehtiin Venäjällä. Kuume ei siis ole liittynyt haiman vajaatoimintaan vaan on ollutkin seurausta tästä toisesta vaivasta.

Nika menee vatsaontelon avaukseen 8. syyskuuta. Toivottavasti sen vaivat helpottavat leikkauksen jälkeen.

Today's cat pic


see more Lolcats and funny pictures

22.8.10

Everything is finally ready

We finally finished the wallpapering. Now everything is ready. Here are the photos from our new home. The livingroom wall was done yesterday. The colors don't look quite the same in photos as in real life.



















2.8.10

Today's cat pic



see more Lolcats and funny pictures

Our new home

The past week we have been very busy renovating our new home as well as moving here. Infact I have worked from early morning till late evening. I was so tired yesterday that I felt I needed one more week holidays. Too bad I have no more holidays and today was my first day at work.

Still we have stuff to do here, so I'm only able to take few photos from the areas that are finished. There are still lot of stuff that have not found their place and two walls to wallpaper. Tonight I've not been doing anything. I'm too tired.






























My Jopo

Today I got myself a new bike, the legendary Jopo. As a child, I had an orange Jopo.

Rest of the holiday photos