6.5.09

Kellon ympäri


Käyn tällä hetkellä ylikierroksilla ja olen tajuttoman väsynyt. Viikko alkoi ympäripyöreillä päivillä. Ensimmäisenä työpäivänä olin sovitusti klo 9 paikalla ja kaikki sujui hienosti. Kaikki oli hoidettu valmiiksi ja minulle esiteltiin paljon ihmisiä, paikkoja jne. Perehdyttäminen on ollut mallikasta ja tällä hetkellä kaikki vaikuttaa hyvältä. Informaatio kulkee ja asiat sujuvat.
Töiden jälkeen menin suoraan kouluun ja olin siellä puoli yhdeksään. Ilalla olin ihan naatti.

Eilen heräsin kuudelta ja olin töissä puoli yhdeksältä. Matkassa menee melkein tunti aikaa, kun kuljen bussilla ja ratikalla. Se lienee nopein tapa. Toisena työpäivänä aloin jo tekemään muistiinpanoja, materiaaliin tutustumisen aloitin heti maanantaina. Töiden jälkeen menin taas suoraan kouluun ja kotona olin vasta yhdeksän jälkeen. Olin ihan älyttömän väsynyt.

Tänään olin taas puoli yhdeksältä töissä. Tein ahkerasti muistiinpanoja, mutta loppupäivästä aloin olla niin väsynyt, ettei aivot oikein toimineet kunnolla ja huomasin välillä vaan tuijottavani näyttöä. Tänään sain puhelimen ja liittymän. Sovimme, että menen tehtaan myymälään auttamaan perjantaina. Tapana on, että jokainen käy kaksi kertaa vuodessa auttamassa valitsemassaan myymälässä. Niin tuotteet tulevat tutuksi jne. Sovimme myös, että osallistun huomenna esimiesten koulutustilaisuuteen, jonka aiheena on code of conduct.

Huomenna onkin luvassa kiireinen päivä, sillä koulutuksen jälkeen lähden kouluun palaveeraamaan opinnäytetyöstä pariksi tunniksi. Opinnäytteeni aihe on hyväksytty ja sen olisi tarkoitus asetetun aikataulun mukaan olla valmiina joulukuussa. Saa nyt nähdä mitä huomenna sovimme. Opinnäytepalaverin jälkeen menen pankkiin hoitamaan pakollisen asian ja sen jälkeen olisi tarkoitus mennä käymään kotona, mutta saa nyt nähdä. Luulen, etten jaksa juosta edestakaisin, sillä klo 18 on treffit.

Tuli yhdelle päivälle vähän liikaa tapaamisia ja ohjelmaa, sillä olen tälläkin hetkellä tajuntani äärilaidalla väsymyksen takia. Tämä helpottanee, kun opetus loppuu toukokuun puolen välin jälkeen. Sitä ennen pitäisi lukea muutamaan tenttiin yms.

Christian on myös saanut täällä kotona jotain aikaiseksi. Hän myi auton romumme ja sai siitä vähän tuohta. Hän haki myös tilaamamme tapetit ja on jo maalannut seinän valmiiksi. Huomenna he kai tapetoivat olkkarin isänsä kanssa. Kuvia luvassa myöhemmin.

1 comment:

Anonymous said...

kuulostaa niin kovin tutulta, ihan kun mun elämäni noin reilu vuosi sitten... Nyt on sitten ihan erilaista! Rentoudutaan tänään yhdessä :o)
-m-