28.2.10

Jännä viikko edessä


Tämä viikonloppu meni tavaroita karsiessa ja pakkaillessa.

Tänään kävimme myös koirakoulussa Nikan kanssa. Nikan huomio oli muissa oppilaissa ei niinkään opittavissa asioissa. Nyt saadaan harjoitella katsekontaktia, paikkaa ja seuraamista. Ohittamiset olivat liian jännittäviä ja paniikki meinasi iskeä. Luoksetulo harjoitus meni hienosti.

Pesun Nika vältti tänään, koska olimme liian laiskoja sitä metsästämään. Se on jo oppinut tietämään, että kun ollaan saunassa ja sitä kutsutaan, tarkoittaa se pesua. Se ei välttämättä ole kovin mieluisaa, joten silloin on paras paeta paikalta.

Lauantaina olimme koeajolla ja ensi viikolla mahdollisesti päätämme hankimmeko auton. Odotamme luonnollisesti, että asuntokaupat on tehty. Auton saamisessa voi sitten kestää parikin kuukautta.

Huomenna luvassa on kampaaja ja sitä ennen töissä jänniä juttuja. Keskiviikkona on asuntokauppojen aika. Sen jälkeen pitääkin sitten alkaa järjestämään käytännön asioita, sillä muuttoon on enää 16 päivää tai mahdollisesti vähemmän, jos voimme alkaa viemään tavaroita uuteen asuntoon jo etukäteen.

Synttäritkin lähestyy ja niitä juhlitaan jo sitten uudessa asunnossa. Seuraavat kunnon bileet lienevät kuitenkin vasta tuparit, jotka ovat mahdollisesti huhtikuussa.

Läksiäisiä emme taida ehtiä järjestää, koska jäljellä olevat viikonloput täällä vanhassa asunnossa menevät nyt pakkaamiseen ja tavaroiden kuskaamiseen sorttiasemalle, kierrätykseen tai äidin autotalliin.

No comments: