8.11.07

Torstai toivoa täynnä?

Loppuviikossa ollaan jo menossa. Tänään lintsasin koulusta rahoituksen tunneilta. Tämä ei tule tavaksi, mutta oli pakko vähän rentoutua. Olen viime aikoina alkanut tuntea lievää masennusta. Johtuu varmaan kiireestä ja stressistä joka vaan jatkuu. Tämä syksy on ollut todella rankka monellakin tapaa ja kaipaan pientä taukoa tähän kaikkeen. Haluaisin vain olla, nukkua ja rentoutua. Joululoma lähestyy, siihen on enää kuusi viikkoa.
Joulukin on aiheuttanut tämän kaiken päälle lisää ikäviä fiiliksiä, mutta lienen nyt tehnyt omat ratkaisuni ja tällä kertaa ajattelen vain omaa itseäni, sekä sitä mikä minusta tuntuu hyvältä. Kai olen sen ansainnut rankan syksyn jälkeen.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että vietän joulun täällä kotona äidin ja kissojen kanssa. Menen myös käymään mummin luona joulun pyhinä. Englannin matka jää siis minun osaltani nyt tekemättä, sillä haluan olla oman perheeni kanssa. Ikävältä tietysti tuntuu olla erossa Christianista.

Nyt taitaa olla iltatoimien aika. Tänään menen ajoissa nukkumaan.

No comments: