6.4.08

Kotona taas

Olemme palanneet Ruotsin matkalta kotiin. Odotukset olivat matkan suhteen korkealla, ehkä liiankin, joten pienoinen pettymys oli huomata, että Siljan taso on laskenut ja että Tukholmassa kaikki on naurettavan kallista.

Hyvää matkassa oli seura, hyvä ruoka ja juoma, sekä erinomainen sää Tukholmassa.

Menomatkalla söimme buffet-illallista klo 20 kattauksessa. Valikoima oli pienentynyt ruokien suhteen. Eikä sillejä ollut kuin yhtä laatua, mätiä ei ollenkaan. Perunat olivat kiveä kovempia. Ruokaa oli kuitenkin tarpeeksi ja joukossa ihan hyviäkin juttuja. Saimme vatsat täyteen. Siljalla esiintyi tanssiryhmä Mumbaista eli Bombay star dancers. Esitys oli kuin suoraan Bollywood elokuvasta! Ensimmäistä showta emme jaksaneet jäädä katsomaan. Jokaista väsytti niin, että nukkumaan mentiin aikaisin.

Seuraavana aamuna söimme tukevat buffet-aamiaiset ja sitten lähdimme Tukholman keskustaan. Rahan vaihdon kanssa oli minulla ongelmia ja vihaisena lähdin Tukholmaan 30 euroa köyhempänä. (Vaihdoin 50 euroa, mutta infossa minulle annettiin kruunuja vain 20 edestä) Heti en rahaa voinut saada takaisin, koska neidin piti laskea ensin kassa. Amatöörimäistä touhua.

Tukholmassa käveltiin ja käytiin jokainen kauppa ja kauppakeskus läpi, jotka matkan varrella olivat. Hinnat olivat joka paikassa todella kovat. En minä lähde Tukholmaan ostamaan mitään H&M:stä. Pettymys siis ostosten suhteen. Jatkossakin (ostos)matkat suuntautuvat kyllä jonnekin muualle, kuin Tukolmaan. Hinnat ja valikoimat ovat esim. Munchenissä paljon houkuttelevammat. Enpä kyllä ole Tukholmassa tainnut ostoksilla varmaan yli viiteen vuoteen käydäkään.

Söimme vanhassa kaupungissa italialaisessa ravintolassa pizzat ja joimme herkullista punaviiniä. Sen jälkeen lähdimme kävelemään kohti satamaa. Ostimme matkalla pienet Ben & Jerry's jäätelöt ja söimme ne puistossa auringossa istuen. Olimme laivalla 20 vaille 5 ja menimme hyttiin lepäämään. Olimme kävelleet koko päivän. Raitis ilma, sekä aurinko oli tehnyt tehtävänsä ja taas väsytti.

Illalla söimme pihvit ravintolassa ja kävimme ostamassa Tax Freestä tuliaisia. Itselleni en lopulta ostanut yhtään mitään. Positiivista oli, että rahat säästyivät.

Klo 23 esiintyivät intialaiset tanssijat. Esitys oli vauhdikas ja oikein nautittava. Esityksen jälkeen uni maittoi.

Silja oli aika kulahtaneen näköinen. En muistanut sen näyttäneen noin kuluneelta ja aikansa eläneeltä. Tosin siitä on jo varmaan kuusi vuotta, kun olen Siljalla viimeksi matkustanut. Palautui taas mieleen miksei risteily oikein ole mun juttu. Ihan kiva siellä oli syödä ja käydä parilla drinkillä, mutta täytyy sanoa, että se juntti dokaus meininki on jokseenkin rasittavaa katsottavaa. Humppabaarin esiintyjänä menomatkalla oli aika surkea orkesteri. Humppa ja paritanssit ei nekään ole mun juttu. Diskossa oli vielä karaoket menossa, kun siellä käytiin ts. juostiin paikka läpi. Se oli täynnä 16 vuotiaita teinejä umpikännissä ja siellä haisi laatta. Not my thing.

Oikeastaan ihan samasta syystä ei tule nykyisin enää käytyä yöelämässäkään. Tuo kännittely ja sekoilu on taakse jäänyttä elämää. Ei jaksa enää kiinnostaa, eikä sitä enää jaksa yhtään myöskään katsella. Tuli todettua, että on ilmeisesti liian vanha, kun väsyttää jo klo 22. Viinaa ei myöskään jaksa kitata.

Aikansa kutakin.

Photos from our trip to Sweden:





































Bombay Star Dancers from Mumbai. Performing at Tallink-Silja.

No comments: