27.11.08

Kiirettä pitää

Kovin on kiire ollut tällä viikoilla. Tenttiviikko lähestyy ja muutenkin jotkut tehtävät stressaavat. Toivottavasti saan kaikki tehtyä ajoissa pois. Joululomaan ei ole enää kovin pitkä aika. Tuntuu, että se tulee vähän liiankin nopeasti.

Häämatkaa en ole ehtinyt ajatella vielä ollenkaan. Hotelli pitäisi varata alkupäiviksi, ettei hotellia tarvitse etsiä, kun pääsemme pitkien lentojen jälkeen väsyneenä perille.

Eilen olin koulussa koko päivän. Osallistuin opetushallituksen järjestämään seminaariin kasvaminen globaaliin vastuuseen. Puhujina olivat mm. Helsingin yliopiston professori, oikeushammaslääkäri ja Suomen Unifemin puheenjohtaja Helena Ranta, sekä Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtaja ja Suomen pakolaisavun hallituksen puheenjohtaja Thomas Wallgren. Yleisössä oli paljon yritysten, järjestöjen ja koulujen edustajia. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Sen jälkeen menin vielä illaksi tunneille.

Tänään aamulla olin ekokauppa Ruohonjuuressa yritysvierailulla ja sen jälkeen lounaalla Miinan, Teijan ja Petran kanssa. Loppuilta on mennyt pitkälle kouluraporttia väsätessä.

Huomenna jälleen kouluun ja työstämään sosiaalisesti vastuullisen johtamisen lukupiiriraporttia.

Viikonloppuna pitää jo alkaa katsoa tenttikirjoja, sekä valita kevään kurssit eli periaatteessa viimeiset jäljellä olevat kurssit.

No comments: