15.3.10

Uudessa kodissa


Lähes kaikki tavarat on purettu ja laitettu uusille paikoilleen. Koko viikonloppu meni ahertaessa. Tänään taistelin nettiyhteyden kanssa, joka lopulta saatiin toimimaan.

On outoa asua nyt täällä. Ei oikein vielä tajuta tätä. Kissat ovat järkyttyneitä. Nika on ollut ok, mutta en tiedä miten se selviää huomisesta, kun joutuu olemaan koko päivän yksin uudessa paikassa. Olemme jo käyneet tutustumassa uuteen koirapuistoon eli Koffin puiston koirapuistoon. Se on tosi pieni. Eerikinkadun puistossa ei olla vielä käyty. Eilen olimme Rajasaaressa, joten Nipi sai juosta vapaana ja tavata muita koiria. Sinne tullaan varmaan menemään usein.

Tämä on tosi hiljainen talo. Ulkoa ei kuulu mitään, eikä muista asunnoista. Käytävästä kuuluu välillä vähän ääniä, mutta tosi vähän. Jännittää kyllä miten Nika täällä käyttäytyy päivällä. Ei ole kiva, jos se ulvoo ja haukkuu pitkään. Se kyllä kuuluu rappuun ja tämän kerroksen kahteen muuhun asuntoon.

DAP ja Feliway haihduttimet on seinässä ja olen antanut Nipille Serene-umia, jotta olisi rauhallisempi. Feliway ei kyllä ainakaan Pikiin ole tepsinyt. Sillä on taas stressivatsa. Molemmat kissat viettävät aikaansa saunassa. Se onkin asunnon lämpimin paikka, sillä täällä on aika viileää. Nukun öisin kahden peiton alla. Asuntojen lämpötila on säädetty 20-21 asteeseen ja koneellinen ilmanvaihto jäähdyttää. Pattereiden en ole tuntenut lämpiävän ollenkaan. Kai tähänkin tottuu.

1 comment:

petrabar said...

onnea uuteen kotiin ja toivottavasti lämpötila lähtee nousuun! ja karvapallojen stressi helpottaa!!