27.6.08

Urhean Pörrin seikkailut osa 345

Tänään oli taas kerran Pörrin tulikaste, kun veimme hänet eläinlääkärille verikokeeseen. Olimme Espoon eläinlääkäriasemalla ja lääkärinä oli sama mukava naislääkäri kuin usein aiemminkin. Hänestä Pörri oli jälleen kerran todellä söpö, karva oli hienossa kunnossa ja Pörri näytti muutenkin erittäin hyvinvoivalta. Pörri ei ole ylipainoinen, vaan vankka rakenteinen. Verikoe jouduttiin ottamaan kahdesta tassusta, koska ensimmäisestä ei herunut mitään. Pörri otti koko hoidon harvinaisen rauhallisesti. Lääkitystä jatketaan vielä, mutta katsotaan mitä tulokset sanovat. Pörrillä on diagnosoitu joko idiopaattinen epilepsia tai vestibulaarisyndrooma. Itse olen jälkimmäisen kannalla, joten lääkityksen voisi jättää jopa kokonaan pois.

Viime aikoina on mennyt hyvin, kuten viime kesänäkin. Ehkä valoisa aika vaikuttaa, mutta yhtään kohtausta ei ole ollut viiteen viikkoon.

Pörri toi tällä viikolla yhtenä aamuna hiiren, juuri ennen töihin lähtöä. Ylpeänä hän leikki sen kanssa kuulemma puoleen päivään asti. Onneksi hiiri oli kyllä jo kuollut.

Tulimme juuri C:n vanhempien luota, jossa juhlimme Artin huomisia synttäreitä jo toista kertaa. Vieraina olivat myös naapurit, Thomas ja Anne. Thomas on Itävallasta, joten sain treenata aavistuksen myös saksan kieltä. Oli erittäin hauska ilta.

Nyt vaan viikonlopun viettoon.






Tämä oli muuten Cat's Sneezen 950 postaus. Onnea!

2 comments:

petrabar said...

Heja Pörri!

Cassullakin on joku virtsakivi systeemi ja joutuu syömään lopun elämää vain erityisruokaa joka vaikuttaa virtsan koostumukseen...

Onnea Cat´s Sneeze!

Eveliina said...

Miuh.

Voi sentään. Ne erikoisruoat ei mitään kovin halpoja ole. Pääasia, että kissa pysyy terveenä. Virtsakivijuttu taitaa olla aika yleistä kissoilla. Kaupan kuivaruoat eivät ole kovin hyviä kissoille. Ne vihannekset ja viljat mitä niihin lisätään ei ole hyväksi mirreille.

-E