18.1.09

Kotona taas

Tulimme eilen iltapäivällä kotiin. Matkaa tehtiin reilu vuorokausi, koska lähdimme hieman etuajassa kentälle, jottei olisi tarvinnut maksaa yötaksaa taksista. Matka oli pitkä ja väsyttävä. Delhin kenttä oli hirveä. Savusumua oli kentän sisälläkin ja muutenkin sain siitä maasta ihan tarpeeksi viiden tunnin kentällä oleskelun jälkeen. Samalla matkalla tuli oltua maailman parhaalla lentokentällä Singaporen Changi ja yhdellä hirveimmistä.

Kokonaisuudessaan loma oli onnistunut ja ihana. Olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa. Kissoja alkoi kyllä olla ikävä. Ehkä jo seuraavalla kerralla ne lähtevät sitten mukaan.

Nukuin viime yönä 15 tuntia ja tänään olen rentoutunut ja nauttinut viimeisestä lomapäivästä. Huomenna alkaa opiskelu aamulla klo 8. Meillä oli tänään näyttö ja muutama katsoja kävi. Toivottavasti saadaan tarjous.

Samana päivänä, kun lähdimme matkalle C:n mummi joutui sairaalaan ja lääkäri sanoi, ettei elinaikaa enää ole kovin paljoa jäljellä. Mummi kuoli päivää ennen, kuin pääsimme kotiin. Mummin sisko kuoli vain muutamaa päivää aiemmin. Lähetimme molemmille matkalta kortit, mutta he eivät enää valitettavasti ehtineet niitä saada.

Tässä vielä kuvia matkalta.






No comments: