4.1.09

Toinen päivä Singaporessa: shoppailua

Nyt laitan tänne myös kuvia. Niitä onkin jo toivottu. :0)

Tänään olemme nauttineet parin ostoskeskuksen annista. Vähän tuli jo ostettuakin kaikkea ihanaa. Täällä kaupat notkuu ihanuuksia, joten vaikea on kieltäytyä.

Eilen olimme Chinatownissa syömässä ja katselemassa. Tänään kävimme Suntech Cityn ostarissa ja Marina Bayn ostarissa. Kohta olemme lähdössä taas Chinatowniin syömään ja kiertelemään.

Meidän hotellihuone vaihtui, kun kävimme valittamassa. Ekassa huoneessa ei toiminut ilmastointi, siellä haisi tupakka, vaikka täällä ei saa polttaa ja koko yön pamahteli ja kolahteli kovaäänisesti. Saimme uuden huoneen, joka on isompi ja täällä on myös amme. Olin jo kylvyssä. Se piristi. Ensin piti mennä nukkumaan, mutta taidan nyt jättää päiväunet väliin, kun on pirteämpi olo.

Tässä vähän kuvia:

Meidän eka huone



ja sen kylppäri



Liike Chinatownissa



C ja kaksi isoa olutta



paistettua pinaattia ja chilejä



nuudeleita



dim sum



C aamiaisella



Kiinalaisen uudenvuoden koristeita ostarissa



Christian nauttii smoothieta



Uusi Bruce Lee teemainen huoneemme



Uuden hotellihuoneen kylppäri (ammeellinen!)



Ostoksia

1 comment:

petrabar said...

ihanalta näyttää (varsinkin tuo tunika?!)ja parempi avata shoppailuhanat heti ettei tule huteja!

hauskaa päivää/iltaa!

olimme pakkaskävelyllä T:n & N:n kanssa, nyt lunch.