21.4.09

Luvassa yksineloa ja toivottavasti lämpimämpiä päiviä


Talvi ei millään meinaa irrottaa otettaan. Tänään oli julmetun kylmä. Illalla odottaessani junaa Pasilan asemalla tuntui, kuin olisi ollut talvi kovimmillaan. Tuuli oli jäätävän kylmä. Odotan viikonloppua, josko nyt ennustukset osuisivat oikeaan ja luvassa olisi vihdoinkin lämpimiä päiviä.

C lähti tänään viikoksi Englantiin siskonsa luo. Hänellä oli hyvä sauma lähteä nyt, kun loma alkoi yllättäen. Mielelläni olisin mukaan lähtenyt, mutta täällä on näitä velvotteita, joten tällä kertaa oli jäätävä kotiin. Aion siis viikon nauttia yksinolosta. Tekemistä kyllä riittää ja nyt onkin tarkoitus panostaa opiskeluun entistä enemmän. Yritän saada tehtävät tehtyä, jotta toukokuuksi ei jäisi mitään. Voi olla, että minun lomailuni loppuvat tässä hyvin pian.

Eipä tässä tällä kertaa muuta. Torstaita odottelen ja sitten lieneekin vähän enemmän uutisia kerrottavaksi. Tulevan kesän ohjelma selvinnee nimittäin ylihuomenna.

No comments: