4.7.07

Pikin kanssa pihalla

Päivä alkoi aikaisella herätyksellä, sillä minulla oli hammaslääkäri klo 7.30. Sain taas juosta junaan ja totesin, että ehdin viidessä minuutissa meiltä asemalle, kun juoksen koko matkan. Hammaslääkärissä paikattiin pieni reikä ja korjattiin vähän edellisen kerran jäljiltä ollutta hammasta. Huomenna minulla olisi ollut hammaskiven poisto samaan aikaan, mutta lääkäri lähti kesken päivää mukaan synnytykseen, joten menen vasta ensi viikolla.

Töiden jälkeen vietimme rauhallisen illan. Teimme ruokaa ja söimme pihalla.





Vietin hetken aikaa myös Pikin kanssa ulkona.





Pikillä oli kovasti kerrottavaa ja se seurasi minua, kun kastelin kukkia ja tarkastelin erinäisten kasvien vointia.







Sillä aikaa, kun minä ja Piki vietimme aikaa pihalla Pörri nukkui sisällä Christianin kanssa.



En ole tainnut ihan vielä päästä rytmiin, sillä nyt jo väsyttää todella paljon. Olisi kiva valvoa hieman myöhempään ja nauttia ihanasta kesäillasta ulkona. Taidan nyt kuitenkin mennä jo nukkumaan, etten ole huomenna ihan superväsy.

No comments: