7.7.08

Perillä ollaan

Ensimmäinen postaus Saksan maalta. Thealla onkin nykyään käytössä kaapelimodeemi, joten surffaaminen on nopeaa ja vaivatonta. Myös blogin päivitys onnistuu helposti.

Heräsin aamulla 4.15, koska Pörri pyrki viereen nukkumaan ja aloitti kovaäänisen kehräämisen. Herätys olisi ollut 4.45, joten en enää pystynyt nukkumaan. Heräsin siis erittäin aikaisin. Kentälle lähdimme sopivan ajoissa ja ehdimme tehdä tuliaisostoksia. Kone oli ajoissa ja lento meni hyvin.

Junien kanssa olikin sitten ongelmia. S-bahn häiriöiden takia odottelimme s-bahnia 15 minuuttia ja junakin oli samasta syystä myöhässä. Kentältä matka tänne kesti siis noin reilut kolme tuntia. Tänne tultaessa sää oli harmaa ja sateinen. Oli viileä vain +15, tosin kotona oli aamulla vain +7 astetta. Se on vähän kun nyt pitäisi olla kesä. Tällä hetkellä aurinko paistaa, mutta ei ole vieläkään erityisen lämmin. Toivoa sopii, että ilmat lämpeävät. Tähän asti täällä on ollut +30 astetta joka päivä.

Arielle ja Rudi olivat meitä vastassa. Molemmat tunsivat minut ja varmaan myös Christianin, vaikka hänen viime vierailustaan on kulunut jo reilut 3 vuotta. Söimme heti tänne tultuamme Thean ja Heinzin kanssa päivällistä, jonka jälkeen menimme päiväunille. Unien jälkeen kahvittelimme Heinzin luona keskustassa ja söimme äärimmäisen herkullisia saksalaisia kakkuja. Kahvien jälkeen oli pienen kaupunki turneen aika. Tein parit pienet ostokset. Täällä on nyt ale eli erittäin hedelmällisiä ostosreissuja luvassa. :0)

Nyt päivittelen blogia ja nautin saksalaisesta oluesta. Väsyttää päiväunista huolimatta ja olen varmasti menossa ajoissa nukkumaan.



Kotona Pörri on metsästänyt ja oli saanut heti aamulla saaliin. Pörristä on tullut ahkera ja taitava metsästäjä. Saa nähdä miten siellä nukutaan ensi yönä, kun Pörrillä on tapana ikävöidä mamia ja itkeä ulko-oven edessä.

Tsekkasin juuri säätiedotuksen. Huomiseksi on vielä luvassa viileää +16 asteella. Torstaina alkaa lämmetä ja päästään taas hellelukemiin. Sitä odotellessa. Ostin pari hihatonta paitaa ja niitä olisi kiva päästä käyttämään.

Terkkuja täältä. Huomenna ehkä lisää kuulumisia.

No comments: