23.7.08

Eläinlääkärillä, taas

Tänään oltiin taas eläinlääkärillä Pörri raasun kanssa. Tällä kertaa sillä on ilmeisesti virtsatieinfektio. Huomasin jo eilen illalla, että se kävi tiuhaan vessassa ja vinkui, mutta en sitten sen enempää miettinyt asiaa. Aamupäivällä sama meno jatkui ja panin merkille, että se oli yhtenään vessassa, eikä mitään tahtonut tulla ulos. Sitten taas eläinlääkärille soittamaan, mutta aikoja ei tahtonut saada mistään. Soitin kuuteen paikkaan ja sain lopulta ajan Tapiolasta.
Siellä Pörri sitten tutkittiin ja rauhoitettiin. Se sai antibioottipistoksen, sekä kipupistoksen. Huomenna aloitan antibiootin syöttämisen tabletteina. Lääkäri myös soittaa tulokset. Virtsassa oli verta, joten se lienee tulehdus. Toivottavasti ei mitään vakavampaa.

Pörri alkaa nyt olla oma itsensä. Se oli koko illan torkuksissa, vaikka sai heräämispistoksen myös. Toivottavasti sille maistuu huomenna ruoka ja juoma.

Sellaista tänään. Olen ollut tässä viime aikoina aika saamaton. Kirjastoon kyllä jaksoin mennä, mutta muuten ei ole pahemmin huvittanut lähteä minnekään. Poliisilaitoksella pitäisi kyllä käydä. Jaksaisikohan huomenna.

Perjantaina ollaan menossa katsomaan Batman leffaa. Se on C:lle must.

2 comments:

petrabar said...

pikaista parantumista P!!

say a hello to c. bale!

Eveliina said...

Jeh, sanotaan. :0)

Kuis sun loma on mennyt?