28.6.07

Toinen kierros Hong Kongissa

Lähdimme iltapäivällä uudelle kierrokselle Nathan Roadille ja sen ympäristöön.
Kävimme moikkaamassa Star Crossed Tattoossa pikkukoiria ja toista omistajaa Juliaa.

Söimme sen jälkeen kiinalaisessa ravintolassa paistettua riisiä, vihanneksia ja kummallista, mutta hyvää kanahommelia, jossa oli kananpaloja luineen ja nahkoineen.

Christian onnistui syömään maksapalan ja huomasi sen vasta, kun oli nielaisemassa. Christian inhoaa maksaa aivan mielettömästi. Hän sai kuitenkin hillittyä itsensä, mutta kanajuttu ei sen jälkeen enää maistunut.

Tulimme hetki sitten hotelliin lepäämään vähäksi aikaa ja puhuimme äidin kanssa Skypessä. Yhteys oli erinomainen, kuin olisi ollut puhelimessa. Mun kannettavassa on lisäksi sisäänrakennettu kamera, joten äiti oli kuvayhteydessä meihin.

Kohta lähdemme katsomaan Temple Street Night Marketia.

Christian halusi myös omat ostoksensa tänne, joten tässä hänen löytöjään.

Nämä kengät ovat Phuketin Central Festivalin isosta urheiluliikkeestä.



Tämä reppu löytyi tänään täältä



Samoin nämä paidat



Christian hotellin hississä



Syömässä kiinalaisessa Granville Roadilla





Maksaa! Yök!



Päivän erikoiset: Maksaa



Nathan Road





Vastapäinen hotelli



Näkymä ikkunasta



Bloggaamassa

2 comments:

Anonymous said...

Ooh la laa!

Pitääkö tulla kottikärryillä kentälle vastaan, makeita ostoksia teillä!

Me lähdemme huomenna Tukkiholmaan, siis Teija, Miina ja mie. Lähdetään sitten toinen kerta uudestaan et säkin pääset mukaan...

Meilläkin oli maailman hitain lähtöselvitys Kyproksella; jonossa puoltoista tuntia puolen Skandinavian kanssa ja sen jälkeen juoksujalkaa geitille kun huusivat jo viimeistä kuulutusta, et ei ees kauppoihin kerenny... pikkasen oli taas verenpaine nousussa...

Tuutteko su:na kotiin?

Eveliina said...

Kyllä tarttis olla vielä kolmas matkalaukku mukana. Täytyy nyt vähän jarrutella, kun ostettavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta rahat eivät riitä, eikä laukut.

Hyvää matkaa teille! Mä en nyt voi lähteä vähään aikaan minnekään.

Me tullaan sunnuntaina n. klo 15 iltapäivällä. Onneksi mulla on maanantai vielä vapaata. Silloin onkin hieman ohjelmaa, josta en nyt tässä viitsi kertoa. Kuulet ja näet sitten myöhemmin. :0)