14.6.07

Toinen päivä Phuketissa

Olen taas hereillä ennen muita. Heräsin 7.15, vaikka eilen valvottiin puoli yhteen. Täällä ei malta nukkua, ettei päivä mene hukkaan. Univelka taitaa olla aika hyvin kuitattu, sillä eilen illalla en ollut enää samalla tavalla väsynyt.

Kaisalla on ollut vaikeuksia nukahtaa iltaisin. Hän on kuunnellut tropiikin ääniä ja ihmetellyt "merkillisiä valoilmiöitä" eli salamoita. Täällä ukkostaa lähes joka yö, mutta aina ei kuulu mitään ääntä, vaan pelkät salamat välähtelevät meren yllä.

Eilen illalla oli kuitenkin kova ukkonen, joka oli suht lähellä. Koko illan salamoi taukoamatta ja myös jyrinä kuului. Aivan päälle se ei sentään tullut ja onneksi niin, sillä ukkoset täällä ovat todella kovia.

Eilinen päivä alkoi taas aamiaisella parvekkeella. Sen jälkeen ajoimme Nai Harn Beachille, joka on Christianin suosikkiranta. Ville ja Chris vuokrasivat body boardit ja "surffasivat" niillä. Minä ja Kaisa kokeilimme niitä myös ja pääsin kerran sillä aallon mukana ihan rantaan asti. Eilen oli aika isoja aaltoja.

Rannalta tulimme taas kämpille virkistäytymään ja sitten ajoimme Patong Beachille, joka on Phuketin varsinainen turistiranta. Me emme erityisesti pidä Christianin kanssa Patong Beachista, sillä siellä on niin älyttömästi turisteja ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Kauppiaat yrittävät agressiivisesti myydä kaikkea, joten siellä menee nopeasti hermot.

Ostin sieltä kuitenkin itselleni kaksi mekkoa, jotka molemmat olivat todella kauniita. Toista pidin sitten illallisella.

Kun tulimme Patong Beachilta virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteet illallista varten oli varageneraattori mennyt päälle ja sähköt poissa koko asunnosta. Sähkö menevät täällä ainakin vähintään kerran lomassa. Kynttilän valossa yritimme sitten Kaisan kanssa hieman ehostautua. Lähtiessämme Patongille satoi todella kovaa lähes koko matkan, samoin myös lähtiessämme illallisella alkoi sataa kovaa. Sade kuitenkin loppui kun pääsimme Mom Tri's Villa Royalelle.

Söimme upean illallisen meren ääressä. Palvelua oli erinomaista, kuten 5 tähden hotellin ravintolassa pitääkin olla. Saimme Kaisan kanssa ruusut illallisen jälkeen.
Syötyämme kävimme vielä ostamassa muutaman tyynynpäällisen. Ostin meidän makkariin 4 uutta tyynyliinaa, sillä haluamme hieman uudistaa makuuhuoneen ilmettä.

Kotona vielä nautimme virvokkeita parvekkeella ja katselimme lähestyvää ukkosta.

Näkymä parvekkeelta eilen aamulla.



Aamiainen



Näkymä keittiöstä meidän makkariin



Lähdössä rannalle



Siellä se Jeeppi jo odottelee



Myrskyn ratsastajat



Minä rannalla



Beach babe



Poseeraus uudessa iltapuvussa



Mom Tri's



Täällä söimme juhlaillallista Kaisan ja ville 3-vuotispäivän kunniaksi



Pusu



Drinksut parvekkeella



Kaikki kuvat nähtävissä mun Flickrissä

5 comments:

Anonymous said...

muistan nuo ukonilmat... eka yö thaikussa eikä kukaan ollut varoittanut niistä: hurjaa.

Anonymous said...

Heissan Eve ja Kaisa! Pitäkää oikein hauskaa siellä kaukana. Täällä vain raadetaan sorvin ääressä. Ihania kuvia oli..
T. Kiti

Anonymous said...

Mun päivittäinen "hajoo duunis" multimediaviesti ei ole saapunut...

Eveliina said...

Moikka Kiti, kiva että luet blogia. Eikös sun loma ala nyt? Hyvää lomaa ja terkkuja sinne meiltä kaikilta.

Eveliina said...

Niko, lähetimme sulle eilen hieman myöhemmin viestin, toivottavasti se tuli perille.